Villi vuonikseni mun!

Tulipa tarpeeseen tämä viikonloppu. Edellisenä en oikein ehtinyt kunnolla edes hengähtää, joten tuntui vähän siltä kuin harteilla olisi ollut kahden viikon kuorma - vähintään. Kuluneella viikolla tuli nimittäin myös tiedostettua niitä ominaisuuksia, joita minulla opettajana on. En oikein voi sanoa niitä heikkouksiksi tai vahvuuksiksi, sillä kaipa ne tilanteesta riippuen ovat vähän molempia. Joka tapauksessa johtuen joko omasta historiastani, viime kevään työkuvioistani tai sitten ihan vain luonteestani huomasin taas olevani hyvin herkkä reagoimaan oppilaiden vaikeuksiin. Tällä viikolla meni pari yötä kattoon tuijoitellen, kun hermoilin ja tuskailin erästä selvittämätöntä asiaa. Onneksi sain vähän mielenrauhaa ennen viikonloppua. 

Perjantai-ilta ei tosin alkanut kovin rauhallisesti. Meillä oli tallikokous, ja kesken rupattelun pihatosta alkoi kuulua suorastaan mylvintää. Sen jälkeen kuului järkyttävää pamahtelua, ja kun kiirehdin katsomaan, ketä tapettiin, yllätin Maggin riehumasta yksin sisätiloissa. Tamma oli potkaissut järkyttävät kolot uuteen vaneriseinään ja jo aiemmin päivällä se oli potkaissut yhden laudan irti. Minun seurassani Maggi oli aivan rauhallinen ja tuttuun tapaansa kerjäsi vain haleja ja rapsutuksia, mutta heti kun sen uuden lauman 2-vuotias suokkitamma lähestyi, matamini alkoi polkea jalkaa, kiljua ja luimistella. Ilmeisesti sen riehuminen on siis jotain uhittelua muille.

Lauantaina otettin jo ihan rennosti

Lauantaina kävin ratsastamassa, ja oli kyllä taivaallista päästä pitkästä aikaa Lylymäen maastoihin. Tallin lähellä on aivan ihania metsäpolkuja kilometrikaupalla, ja niitä pitin on aina yhtä mahtavaa kurvailla,

.

Muistin myös pitkästä aikaa leikata Maggin harjan. Kolmentoista treenivuoden jälkeen keksin vihdoin kätevät tavan päästä käsiksi jouhiin ilman, että Maggi koko ajan häiritsee saksimistani työntämällä turpaansa syliini tai ravistelemalla päätään rasittavasti. Ylhäältä näki myös ihan loistavasti, ovatko harjan valkoiset osuudet keskenään yhtä pitkät. Vaikka vuonis muuten on helppohoitoinen (?) humma, harjan pätkiminen on ärsyttävä lisähomma. Joskus annoin Maggin harjan kasvaa vähän pitemmäksi, mutta se oli niin karsean näköinen, että harjankasvatushaaveet jäivät siihen yhteen kertaan. Kyllä siistiksi leikattu punkkarimalli on se vuoniksen tavaramerkki, eikä siitä oikein passaa luopua.

                 

Kotiin kesälaitumilta

Maggi ja Messi ovat taas Jyväskylässä. Olin sunnuntaina ihan rättipoikkiväsynyt, joten oli ihanaa, kun konimukset saatiin koppiin suuremmitta ongelmitta. Ehkä hauskinta oli se, että kun Tuuli oli hetken taistellut Messin ja minä Maggin kanssa, vaihdoimme hevosia. Tuuli sai houkuteltua Maggin perässään lastaussillalle, ja Messi käveli yhtään napisematta minun perässäni. Vieraskoreita hummia.

Ihan naama näkkärillä ei lähdetty.

Remontoidun töllin ovella ilme oli jo toinen.

Puhumattakaan siitä, että näki kaverit pitkästä aikaa

Eilen kävin vain pikaisesti tallilla, ja oli ihanaa, että Maggi oli laumasta ainoa, joka nosti päänsä minut huomatessaan. Sitten se raatusti pitkän ylämäen luokseni ja asettautui kerjäämään rapsutuksia. Tyttö lompsi perässäni pitkin tarhaa aina portille asti ja käyskenteli lähettyvillä koko sen ajan, kun touhusin tallilla. Voi rakasta, pulleroista Maggia! Mikään ei piristänyt väsynyttä mieltäni enempää kuin hummani herttainen halipula.

Kun sunnuntaina tulimme takaisin Lylymäkeen, Maggi päätti heti näyttää, kuka on emäntä tallissa. Se vinkui, polki jalkaa, potki seiniä ja luimi laumalaisilleen. Ison läskimahansa kanssa se tuskin kuitenkaan jaksoi loputtomiin asti riehua, ja suuresta uhosta huolimatta Maggi ei yleensä ota laumassa johtajan paikkaa. Luultavasti sen auktoriteettiasema nujerrettiin jo ensimmäisen yön aikana.

Karsinoiden rakentamisessa on tapahtunut jotain edistystä, mutta pihattolaisia lukuunottamatta hepat joutuvat yhä viettämään yönsä taivasalla. Viime viikonlopun aikana myös kaikki loput tallin hevosista palasivat kesälaitumiltaan ja lisäksi olemme saaneet talliin kaksi uutta asukasta. Tai siis peltoon. Toivon totisesti, että karsinat valmistuvat ennen syyssateita.

Vähän näyttää vielä projektilta tämä homma

Eikä ole ulko-ovikaan vielä paikallaan.

Rullaten

Takana on melkoisen raskas viikko, ja työkuvioiden lisäksi myös tallijutut vaivaavat mieltä. Kirjoittelen siis paremmalla ajalla enemmän, mutta laitanpa nyt tähän pari videopätkää Kullervon rullailusta. Laatu on etenkin jälkimmäisessä aivan karsea, mutta eiköhän siitä nyt jotenkin erota, mistä koira alkaa ja mihin se päättyy. Ei ole ihan helppoa kuvata kännykällä ja vauhdista. Eilen kuvaamani kakkosvideo on kuitenkin ihan suosikkini, sillä siinä Kullervo käyttää takajalkojaan oikein näppärästi. Videomateriaalia siis tässä ja tässä.

Tämä talli on rakennettu...

Suurimman osa päivästä pakersin tuntisuunnitelmien parissa. Mutta nyt on 7.- ja 8.-luokkalaisten kuviot suunnilleen järjestyksessä, ja kun kävin vielä heittämässä kunnon iltalenkinkin, voi hyvillä mielin syödä jätskiä ja kirjoittaa blogia. Nyt voisi olla sopiva hetki kertoilla uusia tallikuulumisia. 

Minun maalamat seinät ja yhdessä maalattua kattoa

Se, että meillä on ongelmia vuokrasopimuksen kanssa ei tosin enää ole mikään uusi juttu, vaikkakin tilanne on jäänyt ikävästi paikalleen. Yksityiskohtiin menemättä kerrottakoon, että tilan perilliset riitelevät lakimiesten kanssa, ja meidän vuokralaisten kohtalo on mitä todennäköisimmin se, että "saamme" uuden vuokranantajan ja maksettavaksemme 10 kertaa nykyistä suuremman vuokran. Jos tilanteesta on jotain positiivista löydettävissä, tuleva vuokranantajamme on kuitenkin valmis jatkamaan tilan vuokraamista. Remonttia ei siis ole tarvinnut keskeyttää, vaikka sekään ei kyllä ole ihan aikataulussaan edennyt.

Tallin ovi - to be

Kuten kuvista huomaa, jotain aika olennaista puuttuu. Karsinaelementtejä on odotettu päivästä ja jo viikosta toiseen, ja sen lisäksi, että ne ovat myöhässä, joduimme maksamaan niistä sovittua enemmän. Huomenna karsinoiden pitäisi kuitenkin tulla, mutta en ihmettelisi, vaikka sekin vielä peruuntuisi. 

Sähkötöiden kanssakin on ollut ongelmia. En edes tiedä, miten moni hommaan lupautunut on kiireiden vuoksi perunut tulonsa. Onneksi sain kuitenkin houkuteltua siskoni sähköasentajaksi valmistuneen poikaystävän vetämään piuhat paikoilleen. Sähköhommat käynnistyivät eilen, ja jatkoa seuraa ilmeisesti huomenna.

Melkein ihme, että maaila on päätynyt myös seiniin.
Kuvassa olen juuri uittanut koko pensselin maalipöntössä.
Ja hiuksissa oli tuonkin suojaamisen jälkeen maalia.

Tämän ostin pihaton oveen Kuninkuusraveista.

Ja tämän tallin seinään. Mielelläni vaihtaisin rakennusmateriaalin jo haasteista toivesiin.

Kultsin kuulumisia

Vielä on kesää ja rantakelejä jäljellä!

Viimeinen päivä maalla, ja tutut uimatreenit menossa.

Pieni koira, iso järvi.

Jyväskylässä!

Täälläkin on ranta, ja rannassa paljon katseltavaa.

Sorsia piti tsiigailla vähän lähempääkin.

Eikä välitetty sateesta.

Kun käppäilimme tänään rannasta kotia kohti, eräs auto pysähtyi viereemme. Kyydistä hyppäsi pariskunta, ja keski-ikäiset mies ja nainen tulivat aivan innoissaan kehumaan Kullervoa ja sen kärriä. Sanoivatpa vielä Kullervon näyttävän todella tyytyväiseltä, ja että olisivat vastaavassa tilanteessa tehneet saman omalle koiralleen, joka oli juuri 16 elinvuoden jälkeen lopetettu. He pyysivät vielä saada ottaa Kullervosta kuvankin, ja toki annoin siihen luvan. Eipä se minulle mitään tee, vaikka joku jossain esittelisikin kameraansa tallennettuja kuvia kärrikoirastani. 

Tallillakin on remontti edistynyt, ja muutenkin kuviot ovat siellä nyt sen verran mielenkiintoiset, että täytynee piakkoin laittaa kuvaa ja tekstiä vähän heppaelämästäkin.

Mun sydämeni tänne jää

Alkukesän sateenkaari

Olen aina kiintynyt paikkoihin hyvin herkästi, ja kaikista maailman kolkista koti on tietenkin kaikkein rakkain. Ja nimenomaan se koti, jossa on kasvanut ja jonka elämään on tottunut. Lapsuudenkodissani elämä on omanlaistaan ja tietyllä tavalla muuttumatonta. Ihan kuin kaikki jatkuisi aina suoraan siitä, mihin edelliskerralla jäätiin, eikä ole väliä, tulenko kotiin 5-, 15- vai 25-vuotiaana. Pihasta kuuluu samat äänet, arjessa on samat rutiininsa huolineen ja kiireineen ja tutut tiet, pellot ja puut ovat paikoillaan. 

Pupelot

Muutamaa Jyväskylä-visiittiä lukuunottamatta vietin lähes koko kesän maalla ja ehdin tottua paitsi vanhempieni myös kodin eläinten seuraan. Kun tänään suntaan takaisin Jyväskylään, Kullervo lähtee tietenkin mukaani ja Maggi tulee sitten parin viikon kuluttua. Ponien ja Patun lisäksi jouduin kuitenkin sanomaan heipat aika monelle muullekin kesäkaverille.

Reissun jälkeen maistui uni ja purkillinen kissanruokaa.

Eilen uittaessani Kullervoa läheisellä rannalla kuulin tutun maukaisun pusikosta. Pian Elvis-kissamme tassutteli istumaan rantahietikolle jääden odottamaan, että kahlaan vedestä silittelemään sitä. Talon kingillä on tapana tehdä kesäisin pitkiä kesäreissuja, ja edellinen havainto kisusta oli juhannukselta. Vaikka olen allerginen kissoille, ei auttanut  kuin ottaa paijausta kerjäävä kolli kyytiin. Onneksi Kullervo odotteli rauhallisesti takapenkillä, kun kaikkea muuta kuin rauhallinen kanssamatkustaja kiipeili pitkin autoa matkustaen loppumatkan naama tuulilasissa, etutassut ratissa ja takatassut sylissäni. Ja koko kotimatkan Elvis mourusi niin, että alkoi tehdä mieli  palauttaa se takaisin rantaan. 

Kiinni on!

Eilen olin viimeisen lehmälandiassa vietetyn päiväni kunniaksi iltalypsyllä. Isä tekee rehua, joten tarjouduin äitini avuksi. Muutaman kerran aiemminkin olen tämän kesän aikana hikoillut navettahaalarissani, ja siitäkin huolimatta, että lehmät huitovat hännillään p*skaa naamaan ja potkivat lypsimiään alas, silloin tällöin navetointikin on ihan mukavaa. Eilen 30 asteen helteessä lehmien vieressä kyykkiminen oli kyllä jokseenkin epämukavaa.

Elegia on vähän korkeampi rouva - äiti seisoo takana.

Ikävä tulee, mutta tiedän senkin, että parin viikon kuluttua olen taas jo ihan tottunut kaupunkikuvioihin ja erilaiseen arkeen. Mutta aina, kun olen viettänyt pitkän aikaa maalla, alkaa tuntua siltä, että en voi elää muualla. Vaikka maaseutuelämä ja ainakin lypsykarjatilalla eläminen on kaikkea muuta kuin rentouttavaa kesänviettoa, tilan ja talon toimiin ehtii parissa kuukaudessa oppia, ja pian huomaa tarkkailevansa lehmien kiimoja, katselevansa forecan säätiedotuksia rehuntekokelejä arvioiden ja miettivänsä, tuleeko maitoauto seuraavana vai vasta sitä seuraavana aamuna. Nykäisy arjesta toiseen vihloo usein kovastikin.Vaikka kotiin ei Jyväskylästä olekaan pitkä matka, elämäntavat tuntuvat ajoittain olevan valovuosien päässä toisistaan. 

Kukkuu!

Lenkkimaisemia

"Jos herkistyt ees hetken verran, silloin ymmärrät sen."

UPM:n metsä-mainos kyllä herkisti pari vuotta sitten alkaessaan pyöriä maikkarin mainoskatkolla, ja  koko eilispäivän Katri Helena taas lauloi päässäni.

Elämäniloa

Joskus kieltämättä mietin, onko Kullervo yhtä onnellinen kuin ennen halvaantumistaan. Toisinaan se nimittäin näyttää vähän masentuneelta. Mutta kun katselee kuvia sen riemukkaasta entisestä elämästä, niin... 

Eka kerta sohvalla - parhautta!

Ensimmäinen lelu - mahtavaa!

Hymy pyllyssä

Kesän riemua

Syysiloa

Auringosta nauttimista

Uusi lenkkipolku - jes!

Toinen uusi lenkkipolku - isompi jes!

"Määkin rakastan sua."

"Mun punkkaa ja kanaa mää vasta rakastankin."