Villi vuonikseni mun!

Tulipa tarpeeseen tämä viikonloppu. Edellisenä en oikein ehtinyt kunnolla edes hengähtää, joten tuntui vähän siltä kuin harteilla olisi ollut kahden viikon kuorma - vähintään. Kuluneella viikolla tuli nimittäin myös tiedostettua niitä ominaisuuksia, joita minulla opettajana on. En oikein voi sanoa niitä heikkouksiksi tai vahvuuksiksi, sillä kaipa ne tilanteesta riippuen ovat vähän molempia. Joka tapauksessa johtuen joko omasta historiastani, viime kevään työkuvioistani tai sitten ihan vain luonteestani huomasin taas olevani hyvin herkkä reagoimaan oppilaiden vaikeuksiin. Tällä viikolla meni pari yötä kattoon tuijoitellen, kun hermoilin ja tuskailin erästä selvittämätöntä asiaa. Onneksi sain vähän mielenrauhaa ennen viikonloppua. 

Perjantai-ilta ei tosin alkanut kovin rauhallisesti. Meillä oli tallikokous, ja kesken rupattelun pihatosta alkoi kuulua suorastaan mylvintää. Sen jälkeen kuului järkyttävää pamahtelua, ja kun kiirehdin katsomaan, ketä tapettiin, yllätin Maggin riehumasta yksin sisätiloissa. Tamma oli potkaissut järkyttävät kolot uuteen vaneriseinään ja jo aiemmin päivällä se oli potkaissut yhden laudan irti. Minun seurassani Maggi oli aivan rauhallinen ja tuttuun tapaansa kerjäsi vain haleja ja rapsutuksia, mutta heti kun sen uuden lauman 2-vuotias suokkitamma lähestyi, matamini alkoi polkea jalkaa, kiljua ja luimistella. Ilmeisesti sen riehuminen on siis jotain uhittelua muille.

Lauantaina otettin jo ihan rennosti

Lauantaina kävin ratsastamassa, ja oli kyllä taivaallista päästä pitkästä aikaa Lylymäen maastoihin. Tallin lähellä on aivan ihania metsäpolkuja kilometrikaupalla, ja niitä pitin on aina yhtä mahtavaa kurvailla,

.

Muistin myös pitkästä aikaa leikata Maggin harjan. Kolmentoista treenivuoden jälkeen keksin vihdoin kätevät tavan päästä käsiksi jouhiin ilman, että Maggi koko ajan häiritsee saksimistani työntämällä turpaansa syliini tai ravistelemalla päätään rasittavasti. Ylhäältä näki myös ihan loistavasti, ovatko harjan valkoiset osuudet keskenään yhtä pitkät. Vaikka vuonis muuten on helppohoitoinen (?) humma, harjan pätkiminen on ärsyttävä lisähomma. Joskus annoin Maggin harjan kasvaa vähän pitemmäksi, mutta se oli niin karsean näköinen, että harjankasvatushaaveet jäivät siihen yhteen kertaan. Kyllä siistiksi leikattu punkkarimalli on se vuoniksen tavaramerkki, eikä siitä oikein passaa luopua.