Tallikaverini Tuulin Messi on ollut Maggin laidunkaverina taas tänä kesänä, ja tämän viikon parhautta ovat olleet pitkät maastolenkit tammojen kanssa. Tiistaina kävimme ratsastamassa kaverini kanssa, torstaina siskoni kanssa ja eilen sain johdatella erään sveitsiläisen tytön Suomen luontoon - valitsin reitinkin niin, että matkan varrella kuljettiin pitkin järvenrantaa, korpipolkuja ja laakeita peltoja.
Tiistaina köpöttelin Maggin tutussa ja leveässä selässä, mutta pari kertaa olen tämän viikon aikana istunut Messinkin satulassa. Tai no Maggilla ratsastan lähes poikkeuksetta ilman satulaa, eli ylipäätään on tuntunut vaihtelulta laittaa jalat jalustimiin. Vaikka rakastan Maggia, ja se on täydellinen sellaisena kuin se on, kokeilen aina mielelläni muitakin heppoja silloin, kun siihen vain on tilaisuus. Siskoni vertasi minun ja hevoseni suhdetta avioliittoon; periaatteessa mitään valittamista ei ole, mutta kyllä sitä 13 vuoden jälkeen tekee mieli jo kokeilla toisiakin. Noh, onneksi Maggi ei pahastu siitä, että ratsastelen välillä vähän muillakin...
Mutta olipa alla mikä hevonen tahansa, ratsastaminen vihreällä pellolla äärettömältä tuntuvan taivaan ja kuumottavan ilta-auringon alla on hetki, johon haluaisi jäädä ikuisesti. Hevosen selässä aika pysähtyy ja kaikki ympärillä oleva on ajatonta ja kiireetöntä. Kuuluu tuulen huminaa, kuovin huutelua ja pikkulintujen viserrystä, ja alla hevonen hengittää vauhdikkaammaan menon jälkeen raskaasti ja onnellisesti. Hevosen kanssa on yhtä aikaa yksin ja yhdessä, rauhaisassa ja turvallisessa paikassa poissa elämän melusta. Hevonen jaksaa joka kerta kantaa ratsastajansa varmasti ja luotettavasti välittämättä siitä, miten suuri taakka huolia ja murheita tällä on. Vanha sananlaskukin sanoo: "Älä murehdi. Anna hevosen murehtia, sillä hevosella on isompi pää." Minä uskon, että ratsastaessaan ihminen unohtaa murheensa. Tai vaikka ne välittyisivätkin hevoselle, sen isossa päässä on niin suurta älykkyyttä ja ymmärrystä, että suru ja huoli eivät siellä viihdy. Ei. Hevonen on täynnä onnellisuutta, vapautta ja ikiaikaista viisautta.
Mutta olipa alla mikä hevonen tahansa, ratsastaminen vihreällä pellolla äärettömältä tuntuvan taivaan ja kuumottavan ilta-auringon alla on hetki, johon haluaisi jäädä ikuisesti. Hevosen selässä aika pysähtyy ja kaikki ympärillä oleva on ajatonta ja kiireetöntä. Kuuluu tuulen huminaa, kuovin huutelua ja pikkulintujen viserrystä, ja alla hevonen hengittää vauhdikkaammaan menon jälkeen raskaasti ja onnellisesti. Hevosen kanssa on yhtä aikaa yksin ja yhdessä, rauhaisassa ja turvallisessa paikassa poissa elämän melusta. Hevonen jaksaa joka kerta kantaa ratsastajansa varmasti ja luotettavasti välittämättä siitä, miten suuri taakka huolia ja murheita tällä on. Vanha sananlaskukin sanoo: "Älä murehdi. Anna hevosen murehtia, sillä hevosella on isompi pää." Minä uskon, että ratsastaessaan ihminen unohtaa murheensa. Tai vaikka ne välittyisivätkin hevoselle, sen isossa päässä on niin suurta älykkyyttä ja ymmärrystä, että suru ja huoli eivät siellä viihdy. Ei. Hevonen on täynnä onnellisuutta, vapautta ja ikiaikaista viisautta.
 |
| Messi ja Maggi eli M&M 2011 |
Hienoja kuvia!:) Ihana Maggi!
VastaaPoista